Etsitkö sesonkityötä, jossa näkyy kädenjälkesi?
Sesonkityö Vantaan makeistehtaalla
Vantaan makeistehdas tunnetaan suklaan valmistuksen sydämenämme. Täällä suklaan ja keksien valmistuksessa työskentelee noin 500 makumaailman ammattilaista, jotka varmistavat niin huippulaadun kuin maukkaimmat maut. Suurimmat valmistussesonkimme ajoittuvat jouluun ja kesään, ja niihin valmistautuminen alkaa jo hyvissä ajoin keväällä.
Sesonkityöntekijänä pääset suklaan ja makeisten valmistuksen makumaailmaan. Tehtäväsi mukaan työskentelet tuotantolinjoillamme, joissa täyteläinen suklaamassa muotoillaan viimeisen päälle herkulliseksi, patukat ja levyt kääritään houkutteleviin pakkauksiin, konvehdit asettuvat kauniisti rasioihin ja makeiset sujahtavat pusseihin sekä koteloihin. Varastologistiikassa olet vastuussa raaka-aineiden, materiaalien ja valmiiden tuotteiden sujuvasta kulusta ja varastoinnista tehtaalla.
Tässä roolissa sinulla on merkittävä osuus tuotteiden maun ja laadun varmistamisessa sekä työturvallisuuden ylläpidossa. Saat mahdollisuuden kehittää osaamistasi ja soveltaa ongelmanratkaisutaitojasi päivittäisissä tilanteissa. Edessäsi on motivoivia, vaihtelevia haasteita ja monipuolisia työtehtäviä – olitpa kokenut konkari elintarvike-, prosessi- tai tekniikan alalla, vasta urasi alussa tai suunnittelemassa uutta makumatkaa työelämässä.
Työ on pääsääntöisesti arkisin tehtävää kolmivuorotyötä (aamu-, ilta- ja yövuoro), mutta joillakin osastoilla työskentelemme myös viikonloppuisin. Kaikki työsuhteet ovat kokoaikaisia 40 h/vko. Sesonkityöt alkavat tehtävän mukaan huhti-elokuussa ja työsuhde kestää loka-marraskuulle 2026. Toivomme, että sitoudut työskentelemään koko sesongin ajan.
Palkkaus
Vantaan tehtaan tuotantotyöntekijän peruspalkka on uusilla, ensimmäistä kertaa alalla työskentelevillä vähintään 13,10 €/h. Käytössämme on sovitut Fazerin omat palkkaryhmät, jotka ovat korkeampia kuin Elintarvikealojen TES mukaiset tuotantotyöntekijöiden palkat. Peruspalkan päälle maksetaan erilaisia lisiä, esimerkiksi iltavuorolisä on 2,09 €/h, yötyölisä 4,19 €/h. Viikonloppuna tehdystä työstä maksetaan vuoromallien mukaiset lisät (sunnuntaista 100 %:n korotettu palkka ja lauantaista lauantailisä). Tehtävässä on lisäksi mahdollisuus liiketoimintakohtaiseen tuotannon tulospalkkioon, jonka rakenne ja ehdot määritellään vuosittain.
Millaista on työskennellä Fazerilla?
Miksi Fazer?
Olemme sitoutuneet Tutkitusti hyvä kesäduuni -kampanjan periaatteisiin, jotka ovat mm. kattava perehdytys, työntekijöidemme hyvinvoinnista huolehtiminen ja kohtuullisen palkan maksaminen. Pääset osaksi kannustavaa ja lämminhenkistä työympäristöä, jossa kollegat innostavat toisiaan loistaviin suorituksiin. Panostamme kattavaan perehdytykseen ja tuemme jatkuvaa oppimista sekä ammatillista kasvua. Meille on kunnia-asia, että työ ja elämä ovat tasapainossa ja että jokaiselle päivälle riittää mielekkäitä haasteita sekä oivaltamisen iloa. Teemme aktiivisesti töitä hyvinvoinnin, työssä jaksamisen ja yhteenkuuluvuuden eteen. Me Fazerilla haluamme luoda monimuotoisuuden ja osallisuuden kulttuurin sekä tarjota tasavertaisen työyhteisön, jossa kaikkia työntekijöitä kunnioitetaan ja jossa työympäristö koetaan motivoivaksi ja turvalliseksi.
Kesä- tai sesonkityö on ollut monen pitkän Fazer-uran alku – kenties sinunkin?
Edut Fazerilaisille
Mitä toivomme sinun tuovan tiimiin?
Etsimme tiimiimme sesonkityöntekijöitä, joilta edellytämme oma-aloitteisuutta, yhteistyökykyä sekä positiivista asennetta. Arvostamme erityisesti elintarvike-, prosessi- tai teknisen alan koulutusta sekä aikaisempaa kokemusta tuotantoympäristöissä työskentelystä. Trukinajotaito katsotaan eduksi. Tehtävässä menestymisen kannalta keskeistä on aito kiinnostus makeisten valmistukseen sekä halu oppia uutta. Edellytämme hakijoilta suomen kielen taitoa, vähintään 18 vuoden ikää ja valmiutta vuorotyöhön. Työ on luonteeltaan fyysistä.
Hae nyt ja tule mukaan luomaan makuelämyksiä kanssamme!
Lähetä hakemuksesi sunnuntaihin 15.2. mennessä ja voit olla pian yksi fazerilaisista!
Käsittelemme aktiivisesti hakemuksia jo hakuaikana ja kutsumme tehtävään mielestämme parhaiten soveltuvat henkilöt haastatteluun. Haastattelut pidetään paikan päällä Fazerilassa Vaaralassa, viikoilla 9-11.
Tarkkailethan siis sähköpostiasi sekä puhelintasi yhteydenottomme varalta, ettei makein sesonkityömahdollisuus mene sivu suun!
Kysyttävää?
Voit lähettää kysymyksesi meille vuorokauden ympäri osoitteeseen: [email protected]
Ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Missiomme, Ruokaa, jolla on merkitys, rakentuu vankalle, yli130-vuotiaalle perinnöllemme, kuluttajalähtöisyydelle ja innovaatioille kehittäessämme tulevaisuuden vastuullisia ruokaratkaisuja. Noin 5 000 omistautuneen ammattilaisemme voimin keskitymme kuluttajatuotteisiin ja suoraan kuluttajaliiketoimintaamme Pohjois-Euroopassa, minkä lisäksi tuotteitamme viedään yli 40 maahan. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä ohjeita, jotka pohjautuvat konsernin arvoihin ja YK:n Global Compact -aloitteen periaatteisiin. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 1,2 miljardia euroa.
Northern Magic. Made Real.
Here you can choose to login with LinkedIn. By doing this we will fetch your name, profile image and email or you can just proceed with filling in your details in the form below.
Your privacy is important to us. We will not save your email.